sunnuntai 17. elokuuta 2014

Uunimakkaraa, tomaattia ja höyrystettyjä kasviksia.

Pitkästä aikaa tuli tehtyä uunimakkaraa. Varsinkin nyt kun HK:n blå:lle on löytynyt huomattavasti parempi vaihtoehto, eli Snelmannin lenkkimakkara, ainakin tässä Snelmannin tuotteessa on paljon vähemmän E-aineita ja enemmän lihaa, sekä kaiken kukkuraksi on makukin parempi, eikä tuotteessa ole käytetty GM-rehulla ruokittuja elukoita.

No mutta mitä sitten tarvitaan?
Tällä kertaa en tehnytkään sitä aivan perinteistä uunimakkaraa, jossa on makkaraa, viiltoihin laitettu tomaattia ja juustoa. Ainakin omaan makuun tämä oli parempi mutta jokaisella lieneen omat mielipiteet..

Näiden lisäkkeeksi vähän höyrystettyjä kasviksia. Höyrystämisellä jää rehuihin vielä ravinteitakin tallelle, toisin kuin keittämällä, jolloin suurin osa niistä liukenee keitinveteen, samoin maku ja suutuntuma on parempia.

Rehujen päälle voita ja vähän vinaigretteä

Uunimakkarat:
Snelmannin lenkkimakkaraa.
Tomaattipyrettä.
Juustoraastetta.

No tähän tuskin täytyy muuta kertoa, kuin paistolämpö ja aika. Eli 200° n. 25min taikka kunnes kiva väri juustossa.

Höyrystetyt kasvikset:
Porkkanaa.
Kyssäkaalia.
Paprikaa.
Zuccinia.
Sipulia.
Valkosipulia.

Rehut paloiksi, sipuli sekä valkosipuli paloina sinne tänne rehujen joukkoon antamaan makua.
Höyrystysaika riippuen paloista ja halutusta kypsymisasteesta mutta pisimpään kypsyvä alimmaksi jne.
Aika noille paloille n. 27min

Tomaatit:
Tomskut puoliksi, päälle suolaa, pippuria, oreganoa ja hyvää juustoraastetta.

vinaigrette:
Sitruuna.
Oliiviöljy.
Basilica.
Pippuri.
Suola.

Vähän parempi, maukkaampi ja lisä-aineettomampi vaihtoehto HK:n lenkille.

Tomaatteihin suola, pippuri ja oregano.

Juustoraastetta päälle.

Uuniin. N. 25-27min

Rehut kypsymisjärjestykseen.

VOIta ja vinaigretteä päälle..

Jauhelihapiiras.

Kaupassa heräteostoksia tehdessä ja miettiessä mitä sitä söisi, tulin katselleeksi lihapiirakoita, ah näitä entisaikojen herkkuja joita tuli syötyä ollessaan perinteisellä valtion suosittelemalla ruokavaliolla, välillä olen niitä himoinnut ja välillä niihin sortunutkin.
Ne ovat varmaan terveellisiä, sillä THL ei niitä ole kieltänyt. No mutta joka tapauksessa niitä hetken harkitsin ja mieleen tuli se pettymyksen maku minkä huomaa kun haukkaa ensimmäisen palan.. "Mitä lihapiirakka mutta ei lihaa, taikinaa vaan" joten jätin ne ostamatta.. Muistin että pakkasesta löytyy (lähes aina) jauhelihakastiketta ja kuiva-aine kaapista mantelijauhetta, sekä kananmunia on aina. Joten juusto mukaan ja himaan tekemään omaa jauhelihapiirasta.
Ainesosia en edes mitannut, vaan tein mututuntumalla, joten et tästäkään löydä mitään kunnon määriä. :)
Jauhelihasoosi saisi olla suht' jämäkkää, eli voit valuttaa siitä vähän nestettä pois tai käyttää vaikka pelkästään paistettua jauhelihaa..

Jauhelihapiiras.

Taikina. 

2kpl munia.
n. ½dl parta-äijää. (turkkilaista yogurttia)
3kourallista mantelijauhetta.
2 kourallista Juustoraastetta.
suolaa.
Leivinjauhetta.

Munat ja parta-äijä sekoitetaan keskenään. Mantelijauhe, suola ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään. Lopuksi kaikki sekoitetaan keskenään ja lisätään juustoraaste.
Taikina saisi jäädä suht jämäkäksi, eli jos on liian kosteata, niin lisää mantelijauhetta.

Taikina painellaan ensin vuokien reunoille märillä käsillä, sitten pohjalle. Sen jälkeen jauhelihasoosi ja kansi samasta taikinasta.

Uuniin alatasolle 225° n. 15-18min.

Vuokia en voidellut ollenkaan, ideana oli syödä nämä lusikalla vuoasta. jos haluat syödä nämä ilman vuokaa niin voitele tai mieluummin käytä silikoni vuokaa, josta helppo painaa irti.

Valmiit jauhelihapiiraat.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...