sunnuntai 17. elokuuta 2014

Uunimakkaraa, tomaattia ja höyrystettyjä kasviksia.

Pitkästä aikaa tuli tehtyä uunimakkaraa. Varsinkin nyt kun HK:n blå:lle on löytynyt huomattavasti parempi vaihtoehto, eli Snelmannin lenkkimakkara, ainakin tässä Snelmannin tuotteessa on paljon vähemmän E-aineita ja enemmän lihaa, sekä kaiken kukkuraksi on makukin parempi, eikä tuotteessa ole käytetty GM-rehulla ruokittuja elukoita.

No mutta mitä sitten tarvitaan?
Tällä kertaa en tehnytkään sitä aivan perinteistä uunimakkaraa, jossa on makkaraa, viiltoihin laitettu tomaattia ja juustoa. Ainakin omaan makuun tämä oli parempi mutta jokaisella lieneen omat mielipiteet..

Näiden lisäkkeeksi vähän höyrystettyjä kasviksia. Höyrystämisellä jää rehuihin vielä ravinteitakin tallelle, toisin kuin keittämällä, jolloin suurin osa niistä liukenee keitinveteen, samoin maku ja suutuntuma on parempia.

Rehujen päälle voita ja vähän vinaigretteä

Uunimakkarat:
Snelmannin lenkkimakkaraa.
Tomaattipyrettä.
Juustoraastetta.

No tähän tuskin täytyy muuta kertoa, kuin paistolämpö ja aika. Eli 200° n. 25min taikka kunnes kiva väri juustossa.

Höyrystetyt kasvikset:
Porkkanaa.
Kyssäkaalia.
Paprikaa.
Zuccinia.
Sipulia.
Valkosipulia.

Rehut paloiksi, sipuli sekä valkosipuli paloina sinne tänne rehujen joukkoon antamaan makua.
Höyrystysaika riippuen paloista ja halutusta kypsymisasteesta mutta pisimpään kypsyvä alimmaksi jne.
Aika noille paloille n. 27min

Tomaatit:
Tomskut puoliksi, päälle suolaa, pippuria, oreganoa ja hyvää juustoraastetta.

vinaigrette:
Sitruuna.
Oliiviöljy.
Basilica.
Pippuri.
Suola.

Vähän parempi, maukkaampi ja lisä-aineettomampi vaihtoehto HK:n lenkille.

Tomaatteihin suola, pippuri ja oregano.

Juustoraastetta päälle.

Uuniin. N. 25-27min

Rehut kypsymisjärjestykseen.

VOIta ja vinaigretteä päälle..

Jauhelihapiiras.

Kaupassa heräteostoksia tehdessä ja miettiessä mitä sitä söisi, tulin katselleeksi lihapiirakoita, ah näitä entisaikojen herkkuja joita tuli syötyä ollessaan perinteisellä valtion suosittelemalla ruokavaliolla, välillä olen niitä himoinnut ja välillä niihin sortunutkin.
Ne ovat varmaan terveellisiä, sillä THL ei niitä ole kieltänyt. No mutta joka tapauksessa niitä hetken harkitsin ja mieleen tuli se pettymyksen maku minkä huomaa kun haukkaa ensimmäisen palan.. "Mitä lihapiirakka mutta ei lihaa, taikinaa vaan" joten jätin ne ostamatta.. Muistin että pakkasesta löytyy (lähes aina) jauhelihakastiketta ja kuiva-aine kaapista mantelijauhetta, sekä kananmunia on aina. Joten juusto mukaan ja himaan tekemään omaa jauhelihapiirasta.
Ainesosia en edes mitannut, vaan tein mututuntumalla, joten et tästäkään löydä mitään kunnon määriä. :)
Jauhelihasoosi saisi olla suht' jämäkkää, eli voit valuttaa siitä vähän nestettä pois tai käyttää vaikka pelkästään paistettua jauhelihaa..

Jauhelihapiiras.

Taikina. 

2kpl munia.
n. ½dl parta-äijää. (turkkilaista yogurttia)
3kourallista mantelijauhetta.
2 kourallista Juustoraastetta.
suolaa.
Leivinjauhetta.

Munat ja parta-äijä sekoitetaan keskenään. Mantelijauhe, suola ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään. Lopuksi kaikki sekoitetaan keskenään ja lisätään juustoraaste.
Taikina saisi jäädä suht jämäkäksi, eli jos on liian kosteata, niin lisää mantelijauhetta.

Taikina painellaan ensin vuokien reunoille märillä käsillä, sitten pohjalle. Sen jälkeen jauhelihasoosi ja kansi samasta taikinasta.

Uuniin alatasolle 225° n. 15-18min.

Vuokia en voidellut ollenkaan, ideana oli syödä nämä lusikalla vuoasta. jos haluat syödä nämä ilman vuokaa niin voitele tai mieluummin käytä silikoni vuokaa, josta helppo painaa irti.

Valmiit jauhelihapiiraat.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Broilerinkoipea ja salaattia.

Kaupasta tarttui mukaan maustamattomia broilerinkoipia, joten niitä mukaan..
Arkisin kun ei tule iltapalaa tms. syötyä, niin viikonloppuisin on kiva syödä jotain myöhään samalla kun töllöttää televisiota.
Koivet voisi toki marinoida mutta viimeaikoina olen tykännyt tehdä oman mausteseoksen joka hierotaan kanaan, jolloin uunissa mausteista tulee todella rapsakkaa.

Päivällä maustoin koivet kulhossa oliiviöljyllä, punaviinietikalla ja omalla mausteseoksella, nahan ja koiven lihan väliin työnnetään sormella mausteita, jolloin lihakin maustuu paremmin.
Illalla kintut huoneenlämpöön n. 1 - 1½ h ja eikun pellille ja uuniin 175° n. 1h

Koipien nilkan kohdalta leikataan veitsellä nahat ja jänteet poikki, niin luu tulee kivasti esiin, eikä kana jää pingoittuneen ja repaleisen näköiseksi.

Lisukkeeksi salaattia, sekä salaatinkastiketta joka on tehty oliiviöljystä, tuoreesta basilicasta, limenmehusta ja vähän (ruusu)suolaa ja pippuria mausteeksi.


Smetanalohi, uunikasviksilla.

Pussilohta mitäpä muutakaan, toiset kritisoivat juurikin tätä pussissa olevaa kasvatettua lohta mutta itse olen vähän erimieltä, siis onhan se sääli että joudumme ostamaan kasvatettua lohta mutta ainakin tämä pussissa oleva on kestävää kantaa, toisin kuin merilohi, joten ostetaan lohi pussissa ja säästetään häviämässä olevia kalakantoja.


Smetanalohi.
1kpl Kirjolohifilee.
2prk Smetanaa.
Loraus Kermaa. (n. 1dl)
1rk Tuoretta tilliä.
½ Sitruunaa.
Suolaa & pippuria.

Lohifile pyyhkäistään kuivaksi paperilla, nypitään ruodot pois ja leikataan ylimääräiset rasvat mahan alareunasta pois.
Filee voideltuun vuokaan, pinnalle suolaa, pippuria, silputtua tuoretta tilliä, sekä puristetaan sitruunaa päälle.
Smetanat ja loraus kermaa sekoitetaan hyvin ja levitetään lohen päälle.

Uuniin 200° n. 25min, tämä riitää hyvin n. 1kg fisulle. Uunista ulos ja annetaan levätä hetken.


Uunikasvikset.
Sipulia.
Valkosipulia.
paprikaa.
Fenkolia.
Palsternakkaa.
Lanttua.
Porkkanaa.
Kukkakaalia.

Kaikki ainakset pilkotaan, maustetaan oliiviöljyllä ja haluamillaan mausteilla.
Uuniin 225° n. 40min, sekoitellaan vähän puolessa välissä ja lisätään jokunen nokare voita.

Täytyy sanoa että tulipahan otettua rumia kuvia.. Ei ihan heti uskoisi että on otettu järkkärllä.. :)

Fileen päälle, suola&pippuri, tilli, sitruuna ja smetana-kermaseos ja uuniin.


Kasvikset uunissa n. 40min.


Annos ruma kuin mikä mutta maukas ja kala mehukas.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...