lauantai 6. heinäkuuta 2013

Savustettu lohi.

Savustus eli palvaus on vanha lihan säilöntämenettely. Toimii eri kaloihin, lihoihin, makkaroihin, juustoihin ynm.. Voi niin kylmä, kuin kuuma savustaa. Vain mielikuvitus rajana.
Nyt savustimeen pääsi kaupan lohi, olisin halunnut kokonaisia kaloja mutta kaupan valikoima oli mitä oli, eikä järvestäkään tuntunut tulevan kalaa kun ei ollut kalastusvehkeitä mukana.

Lohesta otetaan ruodot pois, kuivataan pinta ja suolataan reilusti merisuolalla, lohi saisi suolaantua jääkaapissa vuorokauden yli tai ainakin muutamia tunteja. Toinen vaihtoehto on suolata 10% suolavedessä, jolloin suola pääsee maustamaan kalan kunnolla sisältäkin.

Suolauksen jälkeen otetaan kala huoneenlämpöön ja annetaan lämmetä huoneenlämpöiseksi.
Savustimeen laitetaan haluamaansa savupurua, itselläni oli leppäpurua, pari pientä katajan oksaa ja muutama pala sokeria (4palaa) Kataja antaa hyvän maun mutta liika määrä katajaa tekee taas kitkerän maun, sokeri antaa pintaan väriä ja makua.

Sitten ei muuta kuin savustamaan, kala ritilälle, rasvapellin päälle ja tulet alle, tulen kanssa kannattaa olla tarkka ettei tule liikaa kuumuutta, monissa savustus ohjeissa kerrotaan että kannattaa päästää ekat savut pois kitkeryyden takia, joten samoin olen itsekkin tehnyt.

n. 800g lohi savustui 30min, aika on vähän kiinni savustus pöntöstä, kalasta ynm.. Kypsyyden voi myös testata nyppäämällä evää, jos se lähtee irti, niin kala on kypsä, tässä kalassa ei ollut eviä joten testasin kypsyyden veitsellä, siksi kalassa näkyy pieni reikä..
Kalaa ei kannata savustaa liikaa, vaan se saa jäädä sisältä kosteaksi.
Sen verran joutuu nyt kehaisemaan että kyseisen kalan kypsyys oli täydellinen.. :)







2 kommenttia:

  1. Savustettu lohi on herkkua ja itse savustamalla saa tuoreita ja parhainta sellaista!

    Meillä savustettiin juuri silakoita ja siksi minua huvitti, että sinäkin teit postauksen savustuksesta - onneksi eri kalasta ;) (omani postaan vasta maanantaina).

    VastaaPoista
  2. Ai hitto mutta savustetut silakat olisivatkin ollut hyviä.
    Täytyykin käväistä katsomassa, jahka olet postannut.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...